Arkisto: Voimialaiset

Abbas, Dieettikokki, Hatanpään ravintokeskus

Abbas on valmistunut suurtalouskokiksi vuonna 2012. Hän aloitti työt Voimialla samaisena vuonna ensin vuokratyöntekijänä varastotyöntekijän tehtävissä, jonka jälkeen hän siirtyi hyvin pian suoraan ruokapalvelutyöntekijän tehtäviin.   Viimeiset kuusi vuotta Abbas...

Lue lisää

Simo, asiakaspalveluvastaava, Pitkäniemen ravintokeskus

Simon työura painottuu erilaisiin tehtäviin ravintokeskuksissa. Ravintokeskukset ovat sairaala-alueilla sijaitsevia tuotantokeittiöitä, joissa valmistetaan ruokaa potilaille sekä ateriat sairaalan henkilöstöruokailuun. Simo on työskennellyt sekä TAYS Keskussairaalan että Pitkäniemen ravintokeskuksissa, joista jälkimmäisessä...

Lue lisää

Anna, palvelutyöntekijä, uimahallit

Anna on työskennellyt puhtausalalla vuodesta 2019  testattuaan ensin monenlaisia muitakin töitä. Koulutukseltaan hän on parturi-kampaaja sekä kosmetologi, mutta ala ei tuntunutkaan omalta. Anna päätyi kaverinsa äidin kautta uimahalleille töihin ja...

Lue lisää

Outi, palveluohjaaja

”Koulun keittiöön töihin en mene”, ajatteli ravintolakokiksi kouluttautuva Outi . Toisin kuitenkin kävi. Outi aloitti elokuussa 1996 heti valmistumisensa jälkeen urapolkunsa keittiöapulaisen tehtävissä Amurin koululla. Nykyisin Outi työskentelee Voimialla palveluohjaajana....

Lue lisää

Tarja, palveluesihenkilö

Tarja työskentelee Irjalan pienten lasten yksikössä palveluesihenkilön tehtävissä. Ammattikoulun keittäjälinjan ja laitoskeittäjän ammattitutkinnon lisäksi Tarjalta löytyvät suurtalousesimiehen sekä toimitilahuoltajan tutkinnot. Uraputki alkoi vuonna 1982 Hatanpään sairaalan keittiöllä ja 1990 koulujen...

Lue lisää

Jarkko, alue-esihenkilö

"Näin netissä Voimian työhakuilmoituksen ja koska ystäväni oli kehunut Voimiaa työnantajana, päätin hakea töihin. En ole katunut päätöstäni. Olen käynyt ravintolakoulun ja valmistunut kokiksi, lisäksi olen lukenut itseni kauppateknikoksi ja...

Lue lisää

Saija, alue-esihenkilö

Saija valmistui suurtalouskokiksi syksyllä 2006. Ennen valmistumistaan Saija oli työskennellyt useamman vuoden ajan Abloylla pintakäsittelijänä. ”Sen aikaisilla kokkiohjelmilla saattoi olla vaikutusta alan valintaan. Lisäksi ruuanlaitto on mukavaa puuhaa”, Saija kertoo....

Lue lisää

Virpi, palvelupäällikkö

Voimialle Virpi tuli 4 vuotta sitten palveluesimiehen tehtäviin. Vuoden 2021 alusta hän on työskennellyt palvelupäällikkönä. Alavalintaa Virpi kuvailee kutsumukseksi. ”9-luokalla oli selvää, että haen ravitsemuspuolelle. Mikään muu ala ei oikeastaan...

Lue lisää