Ympäristöystävällistä puhtautta

Olemme ensimmäinen julkisen sektorin toimija, jonka palvelu on saanut Joutsenmerkin käyttöoikeuden Suomessa. Oman tuotantomme puhtauspalveluille myönnettiin Joutsenmerkki 2.4.2019.

Jo kolmekymmentä vuotta käytössä ollut ympäristömerkki on yksi Pohjoismaiden tunnetuimpia ja arvostetuimpia brändejä. Jotta tuote tai palvelu saa Joutsenmerkin, sen täytyy täyttää tiukat elinkaariajatteluun perustuvat ympäristövaatimukset. Merkkiä tuotteelle tai palvelulle myönnettäessä arvioidaan muun muassa materiaalien alkuperä, tuotannon ja käytön energiankulutus sekä kemikaalien käyttö ja jätteiden synty koko tuotanto- ja kulutusketjun aikana.

– Olemme erittäin iloisia Suomen ensimmäisestä julkisen sektorin toimijan Joutsenmerkitystä palvelusta. Joutsenmerkin hakuprosessi sujui Pirkanmaan Voimian kanssa erinomaisesti avoimen ja ennakkoluulottoman asenteen ansiosta. Koulujen ja päiväkotien lapset ja henkilökunta voivat olla varmoja, että tilat on siivottu ympäristö- ja terveysnäkökohdat huomioiden, Ympäristömerkintä Suomen toimitusjohtaja Riikka Holopainen sanoo.

Arjessa merkki näkyy selkeimmin ympäristömerkittyjen välineiden ja aineiden käyttönä, mutta se määrittää koko siivoustoimintaa.  Joutsenmerkin merkin myötä olemme sitoutuneet vähentämään puhtauspalveluissa käytettävien siivousaineiden määrää, joten kemikaalikuormitus pienenee. Avainasemassa on luonnollisesti myös ammattitaito sekä laadunhallintajärjestelmä, joka ohjaa siivoukseen liittyvien tuotteiden taloudelliseen ja tehokkaaseen käyttöön, esim. kiinnitetään entistä enemmän huomiota siivousaineiden oikeaan annosteluun.

Puhtauspalveluiden ostopalvelukumppanit sitoutuvat käyttämään puhtauspalveluissa ympäristömerkittyjä aineita, joissa hyväksytään pohjoismainen Joutsenmerkki tai EU-ympäristömerkillä merkitty tuote.  Käytettävät aineet ovat pääasiallisesti hajusteettomia.

Olemme ylpeitä Joutsenmerkistä ja toivomme, että myös asiakkaamme arvostavat vastuullisuutta, josta merkin myöntäminen kertoo!

Ruokalistat

Tarjoamme ravitsevaa, monipuolista ja maukasta ruokaa päivittäin sadoissa päiväkodeissa, kouluissa, palvelukeskuksissa ja lounasravintoloissa eri puolilla Pirkanmaata. Täältä näet ruokalistamme!

Miten onnistuimme?

Nappisuoritus vai huti – kerro meille! Kiitos, että autat meitä kehittämään toimintaamme.

Uutiskirje

Uutiskirjeemme ilmestyy muutaman kerran vuodessa ja kertoo hyvinvoinnin ja ravitsemuksen ajankohtaisista kuulumisista Pirkanmaalla.