Ympäristötiekartta

Pirkanmaan Voimia tukee Tampereen kaupungin tavoitetta hiilineutraaliudesta. Negatiivisten ilmastovaikutusten vähentäminen on kirjattu yhtiön ympäristöohjelmaan ja myös omistajatavoitteisiin. Vuonna 2020 Luonnonvarakeskus (Luke) laski Pirkanmaan Voimia Oy:n hiilijalanjäljen. Laskelman pohjalta on laadittu Voimian ilmastotiekartta. Tavoitteena on vähentää reilun viiden vuoden kuluessa kokonaispäästöjä kolmannes ja puolittaa ne vuoteen 2030 mennessä.

Lue tiedote ilmastotiekartasta

Tuotekehityksen keinoin lisätään kasvisruoan houkuttelevuutta sekä kasvisten ja muiden ilmastomyönteisten raaka-aineiden osuutta myös muissa ruokalajeissa. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi lihan, riisin ja maitovalmisteiden osittaista korvaamista ruoanvalmistuksessa vähäpäästöisemmillä raaka-aineilla.

Olemme tiivistäneet ympäristötiekartan kuvaksi, jossa kerrotaan millä toimenpiteillä ja millä aikataululla kuljemme kohti päästöjen puolittamista – yhteistyössä asiakkaidemme kanssa tietenkin.

voimia ilmastotiekartta

Karttaan on lisätty  myös muita tärkeitä ympäristötavoitteitamme kuten kemikaalikuormituksen vähentäminen entisestään puhtauspalvelussa, joten voimme puhua myös ympäristötiekartasta.

Ruokalistat

Tarjoamme ravitsevaa, monipuolista ja maukasta ruokaa päivittäin sadoissa päiväkodeissa, kouluissa, palvelukeskuksissa ja lounasravintoloissa eri puolilla Pirkanmaata. Täältä näet ruokalistamme!

Miten onnistuimme?

Nappisuoritus vai huti – kerro meille! Kiitos, että autat meitä kehittämään toimintaamme.

Uutiskirje

Uutiskirjeemme ilmestyy muutaman kerran vuodessa ja kertoo hyvinvoinnin ja ravitsemuksen ajankohtaisista kuulumisista Pirkanmaalla.