Arkisto: Voimialaiset
Abbas, Dieettikokki, Hatanpään ravintokeskus
Abbas on valmistunut suurtalouskokiksi vuonna 2012. Hän aloitti työt Voimialla samaisena vuonna ensin vuokratyöntekijänä varastotyöntekijän tehtävissä, jonka jälkeen hän siirtyi hyvin pian suoraan ruokapalvelutyöntekijän tehtäviin. Viimeiset kuusi vuotta Abbas...
Lue lisääSimo, asiakaspalveluvastaava, Pitkäniemen ravintokeskus
Simon työura painottuu erilaisiin tehtäviin ravintokeskuksissa. Ravintokeskukset ovat sairaala-alueilla sijaitsevia tuotantokeittiöitä, joissa valmistetaan ruokaa potilaille sekä ateriat sairaalan henkilöstöruokailuun. Simo on työskennellyt sekä TAYS Keskussairaalan että Pitkäniemen ravintokeskuksissa, joista jälkimmäisessä...
Lue lisääAnna, palvelutyöntekijä, uimahallit
Anna on työskennellyt puhtausalalla vuodesta 2019 testattuaan ensin monenlaisia muitakin töitä. Koulutukseltaan hän on parturi-kampaaja sekä kosmetologi, mutta ala ei tuntunutkaan omalta. Anna päätyi kaverinsa äidin kautta uimahalleille töihin ja...
Lue lisääOuti, palveluohjaaja
”Koulun keittiöön töihin en mene”, ajatteli ravintolakokiksi kouluttautuva Outi . Toisin kuitenkin kävi. Outi aloitti elokuussa 1996 heti valmistumisensa jälkeen urapolkunsa keittiöapulaisen tehtävissä Amurin koululla. Nykyisin Outi työskentelee Voimialla palveluohjaajana....
Lue lisääTarja, palveluesihenkilö
Tarja työskentelee Irjalan pienten lasten yksikössä palveluesihenkilön tehtävissä. Ammattikoulun keittäjälinjan ja laitoskeittäjän ammattitutkinnon lisäksi Tarjalta löytyvät suurtalousesimiehen sekä toimitilahuoltajan tutkinnot. Uraputki alkoi vuonna 1982 Hatanpään sairaalan keittiöllä ja 1990 koulujen...
Lue lisääJarkko, alue-esihenkilö
"Näin netissä Voimian työhakuilmoituksen ja koska ystäväni oli kehunut Voimiaa työnantajana, päätin hakea töihin. En ole katunut päätöstäni. Olen käynyt ravintolakoulun ja valmistunut kokiksi, lisäksi olen lukenut itseni kauppateknikoksi ja...
Lue lisääSaija, alue-esihenkilö
Saija valmistui suurtalouskokiksi syksyllä 2006. Ennen valmistumistaan Saija oli työskennellyt useamman vuoden ajan Abloylla pintakäsittelijänä. ”Sen aikaisilla kokkiohjelmilla saattoi olla vaikutusta alan valintaan. Lisäksi ruuanlaitto on mukavaa puuhaa”, Saija kertoo....
Lue lisääVirpi, palvelupäällikkö
Voimialle Virpi tuli 4 vuotta sitten palveluesimiehen tehtäviin. Vuoden 2021 alusta hän on työskennellyt palvelupäällikkönä. Alavalintaa Virpi kuvailee kutsumukseksi. ”9-luokalla oli selvää, että haen ravitsemuspuolelle. Mikään muu ala ei oikeastaan...
Lue lisää