You are using a browser with JavaScript disabled. Here's how to enable JavaScript on your browser to improve your experience.
26.05.2025
Blogi
Edellisen kerran kirjoittelin Voimian blogiin varautumisasioista keväällä 2022. Silloin koronapandemia oli asettumassa ja Ukrainan kriisi oli juuri alkanut. Kriisin jatkumisen ja myös ilmastonmuutoksen kasvavat vaikutukset ovat sittemmin herättäneet meitä Suomessa ja Pirkanmaallakin varautumiseen ja huoltovarmuudesta huolehtimiseen uudella tavalla. Ja se,...
06.05.2025
Kaupunginvaltuuston keskustelussa kuulee usein puhuttavan kouluruoasta ja valtuutetut tekevät – keskenään ristiriitaisiakin – valtuustoaloitteita kouluruokaan ja -ruokailuun liittyen. Usein tulee mieleen, pohjaako keskustelu ja väitteet tietoon, toisen käden tietoon vai ennakkoluuloihin tai muistoihin omasta vuosikymmenen tai -kymmenten takaisesta kouluajasta. Arvailun...
17.12.2024
Me amicalaiset olemme innoissamme, että Voimian väki kutsui meidät mukaan tiimiinsä palvelemaan Annalan ja Kaukajärven alueen kouluja ja päiväkoteja yhdessä. Amica on toiminut jo pitkään Tampereella kouluruokailun ja henkilöstöravintoloiden parissa. Usea tamperelainen onkin jo työkaverimme, joten tuttuja ollaan molemmin puolin. ...
28.11.2024
Jo etukäteen runsaasti kohua herättäneet kansalliset ravitsemussuositukset julkaistiin 27.11.2024. Voimian ravitsemusasiantuntijat Ritva ja Virpi avaavat ruokakaappinsa ja tekevät pika-analyysit omista arkisista valinnoistaan suosituksen pääkohtia peilaten. Neljä viipaletta täysjyväleipää ja lautasellinen puuroa - päivän täysjyväviljat pulkassa Ritva: Ruisleipä pelastaa minut! Tykkään leivästä...
16.09.2024
Pirkanmaan Voimia Oy on ottamassa käyttöön uuden puhtauspalveluiden RUMPU-toiminnanohjausjärjestelmän, joka tuo aivan uuden rytmin yrityksen toimintaan ja siivoustyöhömme. Tämä järjestelmä ei ole vain tekninen edistysaskel, vaan merkittävä harppaus kohti tehokkaampaa ja näkyvämpää puhtauspalveluiden hallintaa. RUMPU yhdistää asiakkaat, henkilöstön ja sidosryhmät...
13.06.2024
Pirkanmaan Voimia uudisti erityisruokavalioiden ilmoittamista ruokapalveluissa ja otti käyttöön sähköisen erityisruokavaliolomakkeen päiväkoti-, koulu- ja oppilaitosruokailussa. Sekä asiakkaamme että me olemme tyytyväisiä uuteen vastuulliseen toimintatapaan, joka vahvistaa asiakasturvallisuutta. Jokainen lapsi ja nuori saa hänelle sopivan ruuan. Valmistamme päivittäin ruokaa 26 000 lapselle ja...