Koronavirusepidemian leviämisen ehkäisemiseksi on otettu käyttöön uusia rajoituksia, jotka vaikuttavat myös ateriapalveluun. Yläkoulun ruokailu järjestyy ateriakassien avulla ja henkilöstöravintolat rajataan henkilöstön ja työssäoppijoiden käyttöön. Ikäihmisten on edelleen mahdollista käydä ruokailemassa palvelukeskusravintoloissa.
Pirkanmaan alueellisen pandemiaohjausryhmän antaman linjauksen mukaan yläkoulut, lukiot ja ammattioppilaitokset siirtyivät etäopetukseen 8.3. alkaen lukuun ottamatta erityisen tuen ja valmistavan koulutuksen oppilaita. Etäopetukseen siirtyneiden yläkoululaisten kouluruokailu järjestetään viikoittaisten ateriakassien avulla. Nuori tai hänen huoltajansa voi noutaa kassin omalta koululta sovittuna aikana. Kassien sisällössä on huomioitu yleisimmät eettiset ja erityisruokavaliot. Yksilöllistä erityisruokavaliota noudattavat oppilaat ruokailevat koululla.
Pirkanmaan Voimian palvelukeskusravintolat Nekala, Pappilanpuisto, Pispa ja Pohjola on varattu ikäihmisten sekä henkilöstöruokailijoiden käyttöön. Palvelukeskukset ovat auki, mutta niissä ei ole järjestettyä ohjelmaa.
Henkilöstöravintolat on rajattu Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin henkilöstön ja sopimusasiakkaiden sekä työharjoittelussa olevien opiskelijoiden käyttöön. Avoinna ovat sosiaali-ja terveyspalvelujen ja pelastuslaitoksen henkilöstöä palvelevat ravintolat: Carotiini Hatanpään sairaalassa, Koukun Helmi Koukkuniemessä, Vaski Tipotien terveysasemalla, Palopesä Keskuspaloasemalla, Puhti Keskussairaalassa ja Voimala Pitkäniemessä. Virastotalon Näköala-ravintola on suljettu 8.3. alkaen. Useat sopimusravintolat tarjoavat noutoruokaa. Ravintoloiden aukioloajat ja toimintamalli kannattaa tarkistaa ravintoloiden omilta verkkosivuilta.
Poikkeuksellinen tilanne vaatii jälleen joustavuutta sekä meiltä että asiakkailtamme – kiitämme siitä jo etukäteen! Muistutamme edelleen kaikkia asiakkaitamme hyvän käsihygienian, turvavälien ja maskien käytön tärkeydestä. Tehdään yhdessä parhaamme epidemian leviämisen estämiseksi!