Pirkanmaan Voimia jakoi ystävänpäivänä 14.2.2025 perinteiset Kehittäjä-tunnustukset neljälle kumppanille ja asiakkaalle, jotka ovat erityisen ansiokkaasti kehittäneet ja nostaneet esiin hyvinvointiin ja vastuullisuuteen liittyviä teemoja. Ensimmäisen kerran palkittiin myös kaksi Voimian palvelutuotannon työntekijää aktiivisuudesta asiakaskokemuksen kehittämisessä.
Sydänsairaala Oy:n palvelupäällikkö Kirsti Krekula palkittiin vaikuttavasta yhteistyöstä erityisesti vastuullisuuden osalta. Hyvän ravitsemuksen ja vastuullisen toiminnan teemat kulkevat läpi koko organisaation. Keskussairaalan palvelukeittiön ja Krekulan yhteistyö on järjestelmällistä ja tuloksellista: yhdessä suunnitellut konkreettiset toimenpiteet ovat vähentäneet Sydänsairaalan ruokahävikkiä merkittävästi.
Atalan koulun rehtori Tero Kuusistolle myönnettiin Kehittäjä-tunnustus aktiivisesta työstä ruokahetken kehittämiseksi. Koulun ruokasalissa käyttäydytään hyvin ja tarvittaessa rehtori itse valvoo oppilaiden ruokailua. Ruokahävikin vähentäminen on hänelle sydämen asia ja esim. lautasille jääneen ruuan määrä merkitään päivittäin ilmoitustaululle. Arjen yhteistyö koulun ja keittiön välillä sujuu mutkattomasti ja hyvän yhteishengen ansiosta kaikki koulussa työskentelevät kokevat kuuluvansa samaan joukkoon.
Coorin esihenkilö Jenni Salonen palkittiin hyvästä esihenkilötyöstä ja johtamisesta, jolla hän on saanut kohteidensa puhtauspalvelun laadun kohdilleen ja asiakastyytyväisyyden nousuun. Asiakaspalvelu pelaa, palautteisiin vastataan nopeasti ja yhteistyö kohteissa toimii.
Neljäs Kehittäjä-tunnustuksen saaja on Tampereen Lähisiivouksen Jessica Järvinen, joka hoitaa ripeästi, joustavasti ja asiakaslähtöisesti kohteiden aloitukset, palvelun muutokset ja asiakasyhteistyön. Hän on saavuttanut asiakkaan luottamuksen kuuntelemalla asiakastarpeita ja toteuttamalla sovitut asiat aikataulussa.
Kehittäjä-kunniamaininnat myönnettiin kahdelle henkilölle. Kitian koordinaattori Markus Papinsaarella Frenckellissä ylläpitää eri toimijoiden välillä aktiivista ja vuorovaikutteista yhteistyötä, mikä vaikuttaa merkittävästi puhtauspalvelun onnistumiseen. Tuomi Logistiikan tilakoordinaattori Päivi Niiniaho tuo esille kehitysehdotuksia sekä huolehtii tiedonkulusta tilojen käyttäjien kanssa. Hän edistää puhtauspalveluiden onnistumista avoimella ja ystävällisellä asenteellaan.
Tänä vuonna myönnettiin ensimmäisen kerran tunnustukset myös Voimian oman palvelutuotannon ansioituneille kehittäjille. Hatanpään koulun palvelutyöntekijä Jenni Ristiniemi palkittiin hyvästä asiakasyhteistyöstä ja palveluasenteesta. Hän on ammattilainen, joka osaa sujuvasti toimia erilaisissa toimipisteissä ja kohdata erilaiset asiakkaat aidosti heidän tarpeensa huomioiden.
Voimian Hoidon palvelusegmentin palvelupäällikkö Aila Seppälä on aktiivisesti kehittänyt ruokahävikin hallintaan liittyviä toimenpiteitä ja raportointia yhdessä Keskussairaalan palvelukeittiön kanssa. Erityisesti tavoitteellinen yhteistyö Sydänsairaalan palvelupäällikön Kirsti Krekulan kanssa on tuonut konkreettisia tuloksia.
Palkittujen kuvat ladattavissa linkistä
Lisätietoja
Susanna Järvinen
Palvelujohtaja, Pirkanmaan Voimia Oy
susanna.jarvinen@voimia.fi