Vesilahden kunta ostaa päiväkotien ja koulujen ruokapalvelun Pirkanmaan Voimialta vuoden vaihteesta alkaen. Palvelu sisältää myös ravitsemus- ja ruokalistasuunnittelun sekä erityisruokavaliot. Ruoka valmistetaan Lahdesjärvellä Voimian uudessa tuotantokeittiö Padassa.
Vesilahden kunnassa havahduttiin oman ruokapalvelun haavoittuvuuteen jo pari vuotta sitten. Koko ruokapalvelualaa koettelee huoli ammattityövoiman saatavuudesta ja tilanne ei näytä tulevaisuudessa helpottuvan. Kunnan hallintojohtaja Kati Paunonen kertoo, että tilanne oli huolestuttava. – Meillä oli jo muutama todella vaikea tilanne. Sijaisia on lähes mahdoton saada. Meillä on yksi valmistuskeittiö ja henkilöstön sairastuessa saisimme ruuanjakelun kyllä onnistumaan, mutta kuka ruuan valmistaisi?
Toinen ajankohtainen huoli oli kustannusten jatkuva nousu. Kunnassa päätettiin, että talouden tasapainottamiseksi on juustohöyläämisen sijaan tehtävä rakenteellisia muutoksia. Kunta lähti etsimään kumppania, jolta voisi ostaa laadukkaan ruokapalvelun vaivattomasti. – Kävimme keskusteluja muutaman toimijan kanssa, mutta käytännössä Voimia oli ainoa, joka oli tuotteistanut palvelun helpoksi asiakkaalle. Me halusimme ostaa koko paketin: ravitsemus- ja ruokalistasuunnittelun, valmiiksi mietityt ateriakokonaisuudet sisältäen myös erityisruokavaliot ja kuljetukset, Paunonen kertoo. Tällainen avaimet käteen -paketti löytyi Voimialta.
Pirkanmaan Voimian liiketoimintajohtaja Tarja Alatalo kertoo, että Voimian ruokapalvelu taipuu monenlaisiin tarpeisiin. Ruokapalvelussa on valmiiksi ikäryhmittäin tuotteistetut suositusruokalistat tai tilaaja voi koostaa omanlaisensa ruokalistan tuotannossa olevasta valikoimasta. Asiakas voi tilata pääruokia tai koko paketin aterian lisukkeita myöden. Jos erityisruokavalioiden valmistus on pullonkaula, Voimian ruokapalvelusta löytyy apu siihenkin.
Sijoitus lasten ja nuorten hyvinvointiin
Voimian ruokapalvelun avulla Vesilahti ratkaisee monta ongelmaa. – Taklataan resurssipula, parannetaan riskien hallintaa ja toimitaan taloudellisesti kannattavasti. Palvelusta saadut säästöt mahdollistavat satsauksia myös lasten ja nuorten hyvinvointiin. Paunonen kertoo, että tulevaisuudessa kunta tarjoaa lapsille joka aamu hedelmän. – Kuten kouluterveyskyselyssäkin on havaittu, iso osa koululaisista ei syö aamupalaa ja oppilaat ovat aamulla levottomia ja nälkäisiä. Hedelmällä jaksaa ruokataukoon asti.
Erityinen ilonaihe Paunoselle on kasvisruokavaihtoehdon saaminen vesilahtelaisten lasten ja nuorten ruokailuun. – Tätä on odotettu vuosikausia! Kasvisruokavaihtoehdon tarjoamisesta kouluissa on tehty jo kaksi valtuustoaloitetta, mutta toteuttaminen omana tuotantona ei ole ollut taloudellisista syistä mahdollista. Nyt saamme kasvisruuan tarjolle ilman lisäkustannuksia.
Yhteistä hyötyä asiakasomistajille
Pirkanmaan Voimian toimitusjohtaja Esa Sairanen iloitsee tulevasta yhteistyöstä Vesilahden kunnan kanssa. – Tarjoamme uudelle omistaja-asiakkaallemme taloudellisesti kestävän ja laadukkaan kotimaisen ruokapalvelun asiakkaan tarpeiden mukaisesti.
Uudessa tuotantokeittiö Padassa on myös huomioitu kasvunvara: tuotantokapasiteetti on tarvittaessa mahdollista jopa kaksinkertaistaa. – Yhteinen yhtiö tuo tehokkaat ratkaisut kaikkien omistajien hyödyksi ilman omia investointeja, lisää Sairanen.
Vastuullinen ruokapalvelu
Voimian Pata toimii ja työllistää Pirkanmaalla. Voimian ateria- ja puhtauspalveluille on myönnetty 2021 Avainlippu tunnustuksena suomalaisesta työstä. Suomen nykyaikaisimmassa tuotantokeittiössä valmistetaan n. 33 000 ateriaa päivittäin päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin. Tuotantokäyttöön keittiö otetaan asteittain syksyllä 2022 ja vuoden loppuun mennessä Pata porisee täydellä teholla. Padan kaikissa ratkaisuissa on huomioitu ympäristövaikutukset ja energiatehokkuus.
Padassa kokataan kotimaista. Pirkanmaan Voimian käyttämien elintarvikkeiden ja raaka-aineiden kotimaisuusaste on korkea 73 % (2021) ja esimerkiksi liha, maito ja munat ovat aina kotimaisia.
Lisätietoja
Esa Sairanen, toimitusjohtaja
puh. 040 536 7117
esa.sairanen@voimia.fi