Julkaistu: 28.8.2024

Tamperelaisissa kouluissa ja päiväkodeissa juhlitaan kotimaista ruokaa

Alkusyksy tuo tamperelaiskouluihin ja päiväkoteihin satokauden kotimaisia makuja. Voimia juhlistaa yhdessä asiakkaidensa kanssa Itämeripäivää 29.8. ja Suomalaisen ruuan päivää 4.9.2024.

Viime vuonna kysyimme tamperelaisilta nuorilta, kumpi teemapäivistä on heille mieluisampi. Äänestys oli aika tasainen ja molemmat teemapäivät niin suosittuja, että päätimme tänä vuonna viettää molempia, kertoo Voimian palvelujohtaja Susanna Järvinen. Yleensäkin erilaiset teemat kiinnostavat lapsia ja nuoria ja antavat ruokahetkeen uutta innostusta.

Itämeripäivä päiväkodeissa, kouluissa ja 2. asteen oppilaitoksissa

Tamperelaislasten ja -nuorten lautasilla on Itämeren kalapyörykkää tillikastikkeella perunoiden kanssa. – Toivottavasti mahdollisimman moni koulu ja päiväkoti lähtee myös omalta osaltaan mukaan päivän viettoon ottamalla Itämeri-teemat osaksi viikon opetusta tai vaikka koristelemalla ruokasalin merelliseen henkeen, sanoo Susanna Järvinen.

Itämeripäivää vietetään vuosittain aina elokuun viimeisenä torstaina erilaisten tapahtumien ja tempausten parissa. Teemapäivän tavoitteena on nostaa esille tärkeitä merellisiä aiheita ja innostaa tekemään konkreettisia tekoja Itämeren hyväksi. Päivä juhlistaa meren monimuotoisuutta ja mittaamatonta arvoa. Juhlinnan lisäksi tavoitteena on lisätä tietoa meren luonnosta, kulttuurista ja historiasta.

Lue lisää Itämeripäivästä

Suomalaisen ruuan päivä

Päiväkodeissa ja osassa kouluista tarjotaan porkkanasta ja palsternakasta valmistettua mehevää satokauden kasvispyörykkää, joka on yksi ruokalistan pyörykkäsuosikeista.  Osassa kouluista tarjolla on jyväbroilerkastike ohralisäkkeellä. Lukioissa ja ammatillisissa oppilaitoksissa syödään hernekeittoa ja ohukaisia. 

Suomalaisen ruoan päivän tavoitteena on nostaa oman maan ruoan ansaitsemaansa valokeilaan. Maukas, ravitseva ja puhdas ruoka on itse asiassa etuoikeus, jota pidämme joskus itsestäänselvyytenä. Juhlistetaan siis sitä, että osaavat ruokaketjun ammattilaiset varmistavat, että voimme nauttia oman maan antimia joka päivä maailman tuulista huolimatta.

Lue lisää suomalaisen ruuan päivästä

Lisätietoja:

Susanna Järvinen
Palvelujohtaja, Lasten ja nuorten palvelualue
susanna.jarvinen@voimia.fi