Pirkanmaan Voimia palkitsee vuosittain asiakkaitaan ja kumppaneitaan aktiivisesta yhteistyöstä ja innovatiivisesta otteesta. Palkittuja henkilöitä ja yrityksiä yhdistää vahva tahto tehdä työtä yhteisen päämäärän eteen. Kaikkien tavoitteena on tyytyväinen asiakas – oli kyse sitten koululaisista, kotihoidon asiakkaista tai kulttuuripalveluiden käyttäjistä.
Tänä vuonna myönnettiin kolme Kehittäjäkumppani-tunnustuspalkintoa. Kaikki palkitut ovat toiminnallaan edistäneet oman toimialansa asiakastyytyväisyyttä ja hyvinvointia. Palkinnon saajia luonnehtii hyvä yhteistyö palveluiden kehittämisessä, yhteisten tavoitteiden mukaan toimiminen, hyvästä asiakaskokemuksesta huolehtiminen ja positiivinen yhteisen näkyvyyden edistäminen.
Rehtori Jari Ikola, Kaarilan koulu
Jari Ikola toimii Kaarilan koulujen, Kaarilan (5.-9. lk) ja Hyhkyn (1-4. lk) koulutalojen rehtorina. Hyhkyn koulu aloitti korjaustöiden jälkeen toimintansa syksyllä 2023. Rehtori on ollut alusta asti aktiivisesti mukana kehittämässä Voimian kanssa toimintaa ja hyvällä tiimipelaamisella on saatu hyviä tuloksia.
Kotihoidon palvelupäällikkö Merja Korpi, Pirkanmaan hyvinvointialue
Kotihoidon palvelupäällikkö Merja Korpi ajattelee aina asiakkaan etua ensin ja se näkyy kaikessa tekemisessä. Hedelmällistä yhteistyötä on tehty esimerkiksi ikäihmisten kotiateriapalvelun tiimoilta.
RTK Palvelu Oy
Puhtauspalvelukumppani on lisännyt vuorovaikutusta asiakkaidensa kanssa ja panostanut asiakaslähtöiseen toimintaan. Tyytyväisyys RTK:n puhtauspalveluun on noussut merkittävästi kulttuuripalveluiden kohteissa kuten museoissa.
Lisäksi jaettiin kolme kunniamainintaa:
Kiinteistöpäällikkö Timo Aaltonen, Tampereen Infra
Aaltonen lisää omalla asenteellaan ja esimerkillään siivoustyön arvostusta. Hän antaa positiivista palautetta ja tarttuu rakentavasti ongelmiin mm. kehittämällä jätteiden lajittelua siihen liittyvää tiedotusta.
Rehtori Matti Annala ja apulaisrehtorit Johanna Loukaskorpi ja Saara Kudjoi, Etelä-Hervannan koulu
Arki sujuu uudessa koulussa, kun ”rehtorikolmikko” ottaa asiat käsittelyyn tehokkaasti. Yhteisten asioiden hoitoon löytyy aina tahtoa ja aikaa. Koko koulussa on rento ja avoin tunnelma.
Asumispalvelupäällikkö Miia Määttä, Pirkanmaan hyvinvointialue
Ikäihmisten asumispalveluissa Ikaalisissa yhteistyö on joustavaa, asiakastapaamiset ovat säännöllisiä, tieto kulkee ja vuorovaikutus on avointa. Määttä on luonut selkeät ja toimivat tapaamiskäytännöt, jotka ovat parantaneet tiedonkulkua puolin ja toisin.
Pirkanmaan Voimia onnittelee palkittuja!
Lisätietoja
Katja Ahonen
Palvelujohtaja, Virastot ja vapaa-ajan palvelut
Pirkanmaan Voimia Oy
puh. 044 431 4106
katja.lea.ahonen@voimia.fi