Alkavalla viikolla ateria- ja puhtauspalveluihin kohdentuva lakko vaikuttaa kaupunkilaisen elämään eniten päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Lakon vaikutukset näkyvät vielä seuraavan viikon alkuun esimerkiksi ruokalistamuutoksina. Pahoittelemme asiakkaillemme ja perheille koituvaa hankaluutta.
Lakko ei vaikuta sairaaloiden, vanhainkodin, asumis- ja kotiateriapalveluiden ateriapalveluun. Ateriat valmistetaan ja toimitetaan normaalisti edellä mainituille asiakkaille. Kehitysvammaisten toimintakeskusten palvelut sujuvat normaalisti niissä toimipaikoissa, joka ovat toiminnassa.
Lakko ei vaikuta Talvitien päiväkodin ateria- ja puhtauspalveluihin. Muissa lakon aikana auki olevissa päiväkodeissa on tarjolla muroja, smoothieita, maitoa, mehukeittoa, leipää ja hedelmiä. Lounasruokana tarjotaan puuro. Pyydämme huoltajia huomioimaan, että emme pysty toimittamaan erityisruokavalioita. Mikäli lapsella on erityisruokavalio, kannattaa pakata mukaan lämpimässä säilyvät eväät.
Kouluissa ja oppilaitoksissa Tampereen alueella ei ole tarjolla oppilaille ja opiskelijoille ateriapalveluita.
Päiväkodeissa pyritään varmistamaan puhtauden perustaso toiminnan mukaan.
Lisätietoja
Palvelujohtaja Tiina Tamiola
Puh. 040 719 3998
tiina.tamiola@voimia.fi