Ensi viikolla mahdollisesti alkava ateria- ja puhtauspalveluihin kohdentuva lakko vaikuttaa kaupunkilaisen elämään eniten päiväkodeissa, kouluissa ja oppilaitoksissa. Pirkanmaan Voimian liiketoimintajohtaja Tarja Alatalo toteaa, että lakon vaikutukset näkyvät vielä seuraavan viikon alkuun esimerkiksi ruokalistamuutoksina. – Pahoittelemme asiakkaillemme ja perheille koituvaa harmia. Pyrimme tekemään hankalassa tilanteessa parhaamme.
Ei vaikutuksia sairaaloiden, ikäihmisten tai erityisryhmien asumispalveluille
Lakko ei vaikuta sairaaloiden, vanhainkodin, asumis- ja kotiateriapalveluiden ateriapalveluun. Ateriat valmistetaan ja toimitetaan normaalisti edellä mainituille asiakkaille.
Päiväkodeissa syödään puuroa
Lakko ei vaikuta Kukkapellon, Kämmenniemen, Talvitien ja Tuomikujan päiväkoteihin. Ateria- ja puhtauspalvelut näissä yksiköissä toteutetaan normaalisti.
Muissa päiväkodeissa on tarjolla muroja, smoothieita, maitoa, mehukeittoa, leipää ja hedelmiä. Lounasruokana tarjotaan puuro. Pyydämme huoltajia huomioimaan, että emme pysty toimittamaan erityisruokavalioita. Mikäli lapsella on erityisruokavalio, kannattaa pakata mukaan lämpimässä säilyvät eväät.
Lapsella voi olla lämpimässä säilyvät eväät kouluissa toimivissa esikouluryhmissä aamulla, lounaalla ja iltapäivällä tukemassa koulussa tarjottavia tuotteita. Erityisruokavalioita emme pysty toteuttamaan lakon aikana ruokailuissa.
Kouluissa ja oppilaitoksissa eväät mukaan
Lakko ei vaikuta ateria- ja puhtauspalveluihin seuraavissa kouluissa: Etelä-Hervannan koulu, Hatanpään koulutalo (Haapakuja 2), Puistokoulu ja Erho-yksikkö, Peltolammin koulu, Kämmenniemen koulu, Talvitien koulu ja Terälahden koulu.
Lakko ei vaikuta Hatanpään lukion, Koulutuskeskus Valon, Lempäälän Virta-kampuksen eikä Tredu Mediapoliksen, Metsätien, Pirkkalan, Kangasalan, Oriveden, Nokia Kivimiehenkadun, Nokia Pikkukorventien ja Virtain toimipisteisiin.
Muissa kouluissa ja oppilaitoksissa ei lakon aikana ole mahdollista tarjota lämmintä ruokaa. Koululounaaksi tarjotaan mehukeittoa, smoothieta, välipalakeksejä, hedelmiä ja leipää. Halutessaan oppilaat voivat ottaa mukaan lämpimässä säilyviä omia eväitä koulun tarjontaa täydentämään. Oppilaitoksissa ateriapalveluita ei pystytä toteuttamaan.
Pyydämme huoltajia ja oppilaita huomioimaan, että erityisruokavalioita ei pystytä lakon aikana koulujen tarjoiluissa huomioimaan. Tarjottava ruoka on pääsääntöisin laktoositonta.
Puhtauspalvelut
Kouluissa ja päiväkodeissa pyritään varmistamaan puhtauden perustaso. Oppilaitoksissa siivous sujuu lähes normaalisti.
Lisätietoja
Palvelujohtaja Susanna Järvinen
puh. 040 800 4887
susanna.jarvinen@voimia.fi
Palvelujohtaja Tiina Tamiola
Puh. 040 719 3998
tiina.tamiola@voimia.fi