Julkaistu: 14.11.2022

Voimia mukana Puhtausalan vuoden teko -kilpailun finaalissa

Pirkanmaan Voimia on yksi kolmesta finalistista SSTL:n Puhtausalan vuoden teko 2022 -kilpailussa. Tampereen Tilapalvelut ja Pirkanmaan Voimia ovat kehittäneet yhdessä toimintamallin siivottavuuden arviointiin. Toimintamallin avulla tilojen käyttäjät voivat itse konkreettisesti vaikuttaa siihen, että siivous sujuu niin kuin on sovittu – tehokkaasti ja laadukkaasti.

Toimintamallissa tehdään yhdessä tilan käyttäjien kanssa kohdekierroksia, joissa tarkastellaan tilannetta siivottavuuden kannalta: onko nurkkiin kertynyt tavarakasoja, pölyttyvätkö askartelutarvikkeet kannettomissa laatikoissa ja käytetäänkö kenkähyllyjä. Arvioinnista laaditaan helppokäyttöinen raportti, johon on lisätty kuvia siivottavuuden toteutumisesta sekä vinkkejä siivottavuuden parantamiseksi.

Tilojen käyttäjiltä on saatu positiivista palautetta ja toimintamalli on kannustanut tilojen henkilökuntaa huolehtimaan siivottavuudesta osana jokapäiväistä työtä. Puhtaat ja viihtyisät tilat sekä hyvä sisäilma ovat niin Voimian kuin asiakkaidenkin tavoite.

Puhtausalan vuoden teko -kilpailussa etsitään tekoa, joka on tehnyt merkittävällä tavalla puhtausalasta entistäkin paremman kuluneen vuoden aikana. Voittaja julkistetaan Puhtauspäivänä 2.12.2022.

Peukut pystyyn ja paras voittakoon!

Kilpailun järjestäjän SSTL:n tiedote kilpailusta 11.11.2022: https://puhtausala.fi/yhdistys/kilpailut/puhtausalan-vuoden-teko

Lisätietoja

Elina Ahtiala-Huotari, tuotepäällikkö/puhtauspalvelut
puh. 050 464 8466
elina.ahtiala-huotari@voimia.fi
Pirkanmaan Voimia Oy