Kerran vuodessa poimin työpöydälleni erinäisiä lukuja muun muassa Voimian asiakastyytyväisyyskyselystä, sekä valtakunnallisesta kouluterveyskyselystä. Nämä luvut ymppään ravitsemuksen hyvinvointimatriisiin, jonka avulla Voimia seuraa asiakkaidensa ravitsemukseen liittyvää hyvinvointia ja sen suuntaa. Taulukkoon on valittu jokaisesta asiakasryhmästä muutama asia, joiden tilaa raportoidaan vuosittain. Näin teemme näkyväksi sen, miten tuemme eri-ikäisten kuntalaisten hyvää arkea.
Mitä nämä luvut meille kertovat?
Ne kertovat muun muassa siitä, pitävätkö päiväkotilapset ruokailutilanteita mukavina tai onko heillä rohkeutta maistaa uusia ja outoja makuja. Tai syövätkö tämän päivän yläkouluikäiset ja lukiolaiset kouluruokaa tai saavatko ne ikäihmiset, jotka asuvat muulla kuin omassa kodissaan sellaista ruokaa, josta pitävät.
Miksi näitä asioista seurataan?
Jokaisella on tavoitteita, joita kohti haluaa mennä, niin meilläkin. Haluamme tukea lasten ja nuorten hyvää oloa vahvistavien ruokatottumusten kehittymistä sekä tasapainoista ruokasuhdetta. Yhtä lailla haluamme edistää ikäihmisten mahdollisimman hyvää toimintakykyä ja elämänlaatua ruokahetken keinoin. Matriisissa esitetyt konkreettiset asiat kertovat miten olemme onnistuneet näiden tavoitteiden saavuttamisessa.
Päiväkoti-ikäiset
Jokainen lapsi ruokailee kunnan kattamassa ruokapöydässä yli 3000 kertaa päiväkoti- ja kouluvuosien aikana. Joten on valtavan iso merkitys, millainen kokemus lapsella on ruokailutilanteesta päiväkodissa tai koulussa.
Suurin osa eli kolme neljästä lapsesta kokee ruokailutilanteet päiväkodissa mukavina. Näin on ollut kaikkina seurantavuosina, jo vuodesta 2015 lähtien. Ruokailutilanteen kokeminen mielekkäänä jättää vahvan muistijäljen, joka kantaa positiivisesti niin nuoruuteen kuin jopa aikuisuuteen asti.
Nuoret
Yläkoululaisten syömisaktiivisuus on ollut hyvin tasaista kuluneiden seurantavuosien aikana. Noin 70 % yläkoululaisista käy syömässä päivittäin tai lähes päivittäin. Toki yhtä lailla voimme miettiä, miksi kaikki eivät syö ja millaista on heidän jaksamisensa koulupäivän aikana. Syömisaktiivisuuden trendi on hyvin samankaltainen Tampereella kuin muuallakin Suomessa.
Ikääntyneet
On hienoa, että vuodesta toiseen ikäihmiset ovat sitä mieltä, että heidän äänensä tulee kuuluviin ruokatoiveiden osalta niin vanhainkodissa kuin muissakin asumispalveluissa. On erittäin tärkeää tulla kuulluksi omien syömis- ja ruokatottumustensa suhteen. Se on vahvasti yhteydessä hyvän arjen kokemukseen.
Näyttää siltä, että moni asia on hyvin. Toki aina on viisasta pohtia, miten näiden asioiden hyvää virettä ja jatkuvuutta pidetään yllä. Siksi nämä asiat käydäänkin vuosittain yhdessä läpi meidän asiakkaiden edustajien kanssa. Kuka tahansa pääsee tarkemmin tutkimaan näitä tietoja Tampereen kaupungin sivuilta, josta löytyy kunkin vuoden tulokset ja trendit vuosien 2015-2021 aikana.
Tutustu ravitsemuksen hyvinvointimatriisiin tampere.fi -sivustolla
Haluatko keskustella aiheesta? Tavoitat minut Twitterissä @uskivi