Voimian taloustiimiin saatiin keväällä uudenlaista vahvistusta, kun Ropo-robotti aloitti laskutustiimimme tehtävissä. Ropo on virtuaalinen työkaveri, joka on osoittautunut tehokkaaksi ostolaskujen käsittelijäksi. Ropo ottaa hoitaakseen monenlaisia laskuja, esimerkiksi vuokratyövoima-, kuljetus-, huolto- ja korjauslaskuja.
Kiinnostus robotiikkaan lähti laskutuksesta, jossa tuli tylsistymistä ja turhautumista jatkuviin samoihin rutiinitehtäviin ostolaskujen tiliöinnissä ja kierrättämisessä. Hyvänä esimerkkinä tästä ovat laitehuoltolaskut. Laskut käsitellään saman kaavan mukaan ja niitä tulee noin sata kappaletta kuukaudessa. Laskujen käsittelyyn meni aikaa 2,5 tuntia kuukaudessa eikä rutiininomainen tehtävä tuntunut järkevältä ajankäytöltä. Pyysin asiantuntija-apua Voimian ICT-tiimiltä ja yhdessä lähdettiin pohtimaan ratkaisuja ja sopivaa kumppania robotin tekemiseen.
– Ropon teknisessä toteutuksen aloituksessa oli isoja haasteita johtuen useasta kumppanista ja ohjelmien toimintaympäristöstä, kertoo kehitys- ja projektipäällikkö Sari Vilmunen Voimian ICT-tiimistä. – Kun ne saatiin yhdessä ratkaistua, päästiin tosi toimiin. Toteutuksessa on ollut tärkeää myös hyvä yhteys ohjelmoijakumppaniin, jonka koodari teki toteutuksen.
Aktiivinen yhteistyö ohjelmointikumppanin kanssa onkin erittäin tärkeää ja päivittäisessä toiminnassa käyttötukea tarvitaan. Tämän vuoden aikana Ropo on käsitellyt noin tuhat laskua. Osassa on ollut haasteita, joissa on tarvittu ohjelmoinnin tarkentamista tai muuta selvittelyä kumppanin avulla. Sari täydentää, että robottien kehittämisessä alkutyö on kaikkein hankalin, mutta tehtävien lisääminen robotille onkin jo sitten paljon helpompaa.
Ropon kehittäminen ja käyttäminen vaatii uudenlaista osaamista laskutustiimiläisiltä. Ropon ohjaus ja sen toiminnan seuraaminen vaatii tarkkuutta ja ymmärrystä. Oikeiden sääntöjen ja määritysten avulla Ropo tietää mitä haluamme sen tekevän ja siitä saadaan enemmän hyötyä.
Ropo on ohjelmoitu hoitamaan tiettyjä tehtäviä ostolaskujen käsittelyssä. Se tarkistaa päivittäin työpöydältään sille määritetyt tehtävät ja käsittelee ne ajastusten mukaan. Ropo huolehtii tiliöinneistä ja lähettää laskut eteenpäin seuraavalle käsittelijälle.
Ropon ominaispiirteitä ovat nopeus ja tehokkuus. Ropo ei tarvitse vuosilomaa tai lounastaukoa, vaan voi työskennellä tauotta ympäri vuorokauden. Ropo ei ole ihminen eikä näin ollen tee inhimillisiä virheitä, vaan hoitaa ne tehtävät, jotka sille on opetettu. Ropo tarvitsee tarkat säännöt, joiden mukaan se toimii. Robotti ei osaa ajatella eikä tehdä päätelmiä, joten se ei voi korvata ihmistä. Uutena työkaverina Ropo tarvitsee vielä vahtimista ja ohjeistamista ja toki jatkossakin seuraamista, mutta kasvaa pikkuhiljaa vahvaksi tueksi tiimille.
Ropo vapauttaa arvokasta aikaa laskutustiimin päivittäisestä näppäilytyöstä. Tämän myötä voimme käyttää työajan järkevämpään ja mielekkäämpään tekemiseen: siihen työhön, johon kone ei pysty. Ropo on osoittanut, että yhteistyö ihmisten ja robotiikan välillä voi tuoda merkittäviä hyötyjä liiketoiminnalle. Ropo tekee laskutustiimistämme entistäkin vahvemman ja tehokkaamman!
Jatketaan keskustelua aiheesta LinkedInissä, olisi mielenkiintoista kuulla teidän muidenkin robotiikkakokemuksista!