Julkaistu: 1.9.2023

Suomalaisen ruuan päivä

koululounaalla kuva jukka salminen jpg

Maanantaina 4. syyskuuta 2023 juhlitaan valtakunnallista Suomalaisen ruoan päivää. Myös Pirkanmaan Voimia juhlistaa päivää omissa toimipaikoissaan ympäri Pirkanmaan. Päiväkodeissa, kouluissa, ikäihmisten asumispalveluissa,  sairaaloissa ja lounasravintoloissa nautitaan kotimaisesta ruuasta. 

Erilaisia ruokaan liittyviä teemapäiviä on paljon. Viime keväänä päätimme kysyä asiakkailtamme, mikä teema olisi heille mieluinen. Tällä kertaa äänestämään pääsivät kaikki tamperelaiset ysiluokkalaiset keväällä pidetyillä Vaikuttamispäivillä sekä Nuorisopalveluiden 13-19-vuotiaiden Aktorit-ryhmä.  Nuoret valitsivat Suomalaisen ruuan päivän. 

Ja suomalainen ruoka on todella juhlansa ansainnut. Tapahtuman ideoinut Ruokatieto yhdistys ry toteaakin, että viime vuosien kokemukset ovat osoittaneet, että itsestäänselvyytenä pitämämme maukas, ravitseva, puhdas ja riittävä ruoka on etuoikeus. Juhlistetaan siis sitä, että osaavat ruoka-alan ammattilaiset varmistavat, että voimme nauttia oman maan antimia joka päivä, sesongista tai maailman tuulista huolimatta.

Me Pirkanmaan Voimiassa arvostamme korkealaatuisia raaka-aineita ja suosimme kotimaisia elintarvikkeita aina, kun se on mahdollista. Käyttämämme naudan, sian ja siipikarjan liha on kotimaista. Viime vuonna kaikkien ostamiemme elintarvikkeiden kotimaisuusaste oli korkea 73 prosenttia. 

Juhlapäivänä ruokalistoillamme Pirkanmaalla on hyvää suomalaista ruokaa kuten jyväbroileria, silakkalaatikkoa, punajuuri- tai jauhelihapihvejä, kaalikääryleitä ja pinaattikeittoa. Hyvää ruokahalua!