Vastuullisuus ei ole enää asia, josta yritykset yrittäisivät luistaa – päinvastoin. Sen näkyväksi tekeminen on tänä päivänä elinehto. Usein vastuullisuus kirjataan näyttävästi strategiaan, mutta todellisuudessa se elää tai jää elämättä arjessa. Pirkanmaan Voimiassa vastuullisuus näkyy strategiassa, mutta ennen kaikkea se näkyy arjen toistuvissa teoissa. Silti vastuullisuudesta puhuminen ei ole yksinkertaista. Sanastoa riittää: kestävä kehitys, yritysvastuu, ympäristövastuu, hiilineutraalius… Lista on pitkä. Asiantuntija tuntee termien erot ja yhtäläisyydet, mutta onko lopulta väliä, mitä termiä käytämme, jos päämäärä on sama ja yhteinen?
Merkkien maailma
Termien lisäksi vastuullisuudesta kerrotaan erilaisilla merkeillä. Yksi niistä on Joutsenmerkki eli se vihreällä pohjalla liitävä joutsen. Joutsenmerkki saatetaan joskus sekoittaa sinisävyiseen Hyvää Suomesta -joutseneen, mutta pääosin tunnettavuus on hyvä. Löytyiväthän molemmat merkit viime vuonna Suomen viiden arvostetuimman brändin joukosta.
Voimialla Joutsenmerkki ei ole irrallinen symboli. Se on ollut olennainen osa Voimian oman palvelutuotannon puhtauspalveluita jo vuodesta 2018. Mutta mitä se tarkoittaa käytännössä? Ei sitä, että täytämme kriteerit paperilla tai Joutsenmerkki on kehystettynä toimiston seinällä vaan sitä, että kriteerit toteutuvat joka päivä jokaisen voimialaisen työssä.
Vastuullisuus ei toteudu päätöksissä vaan toiminnassa. Hyvä esimerkki on siivousaineiden käyttö. Hankintasopimuksessa vaaditut ympäristömerkityt aineet ovat vasta alku. Ratkaisevaa on, miten niitä käytetään. Siivousainetta ei käytetä sellaisenaan laimentamattomana, vaan siitä tehdään käyttöliuos. Kuulostaa tylsältä ja pieneltä asialta, mutta vaikutus on merkittävä. Oikealla annostelulla yhdestä litrasta yleispuhdistusainetiivistettä voi syntyä jopa noin 150 litraa käyttöliuosta. Tällä arkisella tavalla pienennämme merkittävästi ympäristön kemikaalikuormaa, puhdasta tulee turvallisesti ja vähennämme pakkauksista muodostuvan jätteen määrää.
Tässä kohtaa tullaan kriittiseen kysymykseen: mitä jos vastuullisuus ei kiinnosta ja käyttöliuos jää tekemättä? Silloin Joutsenmerkki jää vain merkiksi ja tavoitteeksi paperille. Voimian henkilöstö on tärkeässä asemassa, jossa vastuullisuus joko toteutuu tai ei. Jokainen oikea annostelu, jokainen harkittu valinta ja jokainen ohjeen mukainen työvaihe on osa ympäristövastuuta.
Onko vastuullisuus onnistunutta, kun sitä ei huomaa?
Mitä Joutsenmerkki tarkoittaa Voimian asiakkaille tai omistajille? Voimian Joutsenmerkin kriteerit näkyvät konkreettisesti hankintayksikön sopimuksissa. Siivousaine- ja välinehankinnoissa edellytetään eniten käytettäviltä tuotteilta ympäristömerkkiä. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Voimian vastuulliset valinnat ulottuvat laajasti omistajaorganisaatioihin – Tampereen kaupungin ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yksiköihin – jotka hyötyvät päivittäin ympäristömyönteisistä tuotteista ja palveluista. Puhutaan siis tuhansista käyttäjistä joka päivä. Käyttäjäasiakkaille kuten päiväkodeille, kouluille ja sairaaloille se tarkoittaa puhtautta pienemmällä kemikaalikuormalla. Omistajille se puolestaan näkyy parempana riskienhallintana, vastuullisina hankintoina ja pitkän aikavälin kustannustehokkuutena. Moni siis hyötyy tästä tietämättään. Tilojen käyttäjä ei välttämättä tiedä saavansa vastuullisesti tuotettua puhtauspalvelua tai vastuullisia tuotteita hankintasopimuksen kautta. Pitäisikö vastuullisuuden näkyä ja kuulua enemmän? Vai onko vastuullisuus onnistunutta, kun sitä ei edes huomaa osana arjen toimintaa?
Aidosti edelläkävijä
Voimia haluaa olla edelläkävijä ja Joutsenmerkin osalta sitä myös olemme. Olemme ensimmäinen ja ainoa julkisen sektorin toimija Suomessa, jolla on puhtauspalveluille myönnetty Joutsenmerkki. Voimian vastuullinen toiminta ei perustu väitteisiin, vaan todennettaviin kriteereihin ja ulkopuoliseen arviointiin. Vuonna 2025 Joutsenmerkin kriteerit uudistuivat ja haimme merkkiä onnistuneesti uudelleen. Tämä oli samalla muistutus siitä, ettei vastuullisuustyö ole koskaan valmis. Se kehittyy ja vaatii kehittymistä myös meiltä Voimiassa. Meidän tehtävämme on varmistaa, että jokainen voimialainen ymmärtää Joutsenmerkin tarkoituksen ja tavoitteen ja on sitoutunut vastuulliseen toimintaan omassa tehtävässään.
Tiedätkö sinä, kuinka vastuullinen oma arkiympäristösi on? Vai tekeekö “joku muu” vastuullisia tekoja huomaamatta?
