Voimia on varautunut kaupan alan lakkoon

Voimia on varautunut kaupan alan lakkoon

Pirkanmaan Voimia on varautunut mahdolliseen kaupan alan 17.2.2025 alkavaan lakkoon. Toteutuessaan laaja lakko aiheuttaa häiriöitä tavarantoimituksiin ja kuljetuksiin. Pyrimme siihen, että kaikkien asiakkaidemme ateriapalvelu jatkuu mahdollisimman normaalisti. Ruokalistoilla saattaa olla muutoksia päiväkodeissa, kouluissa, ikäihmisten palveluissa ja sairaaloiden potilasruokailussa. Pahoittelemme asiakkaillemme tästä koituvaa hankaluutta!

Ruoka maistuu Pirkanmaalla

Ruoka maistuu Pirkanmaalla

Pirkanmaan Voimian vuosittaisessa asiakastyytyväisyyskyselyssä ruuan maku saa aikaisempia vuosia paremmat arviot lähes kaikilta asiakasryhmiltä.  Olemme iloisia ja tyytyväisiä, että pitkäjänteinen ruokalistan ja ruokalajien kehittämistyö kantaa nyt hedelmää.   Ruuan maun arvioitiin vuoden 2024 aikana parantuneen lähes kaikissa asiakasryhmissä. Lapsista ja nuorista tyytyväisimmät asiakkaat löytyvät päiväkodeista, joissa tyytyväisyys oli jopa 73 prosenttia. Voimian palvelujohtaja Susanna Järvinen kertoo,

Haemme puhtauspalvelukumppania Pirkanmaalle

Haemme puhtauspalvelukumppania Pirkanmaalle

Haemme kumppania itäisellä Pirkanmaalla sijaitsevien pienten kohteiden puhtauspalveluihin. Hankinta on jaettu kolmeen osakokonaisuuteen: Kangasala Orivesi-Vilppula Pälkäne Voit antaa tarjouksen kaikkiin edellä mainittuihin tai vain osaan niistä. Tutustu hankintaan Hilmassa. Tule meille kumppaniksi!

Haemme kumppania tilaussiivouksiin

Haemme kumppania tilaussiivouksiin

Tule meille puhtauspalvelukumppaniksi! Puitesopimuksen suunniteltu aloitusajankohta 1.1.2025. Hankinnan kohteina ovat Pirkanmaan Voimian asiakkaille järjestämät puhtauspalvelut. Tilaussiivouksina järjestettävät puhtauspalvelut sisältävät ylläpito- ja/tai perussiivousta sekä mm. ikkunoiden pesua erilaisiin asiakastarpeisiin ja -kohteisiin. Siivouskohteet sijaitsevat Pirkanmaalla. Yli 60 % palvelusta tehdään Tampereen kaupungin alueella. Palvelun määrä ja kesto vaihtelee kertaluonteisista siivoustöistä pidempikestoiseen palveluntarpeeseen. Hankinta on jaettu kahteen osa-alueeseen:

Seuraa tamperelaiskoulujen ruokahävikkiä – nyt se on julkista!

Seuraa tamperelaiskoulujen ruokahävikkiä – nyt se on julkista!

Pirkanmaan Voimia on julkaissut Ruokahävikki-sivun, jossa voi seurata hävikin määrää tamperelaisissa kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa lähes reaaliajassa. Seurattavana on lautashävikki, eli se ruokamäärä, joka päätyy oppilaan lautaselta biojätteeseen. Sekä Pirkanmaan Voimialla että asiakkaillamme on yhteinen tavoite nostaa ruuan arvostusta ja vähentää ruokahävikkiä. Yksi keinoista tavoitteen saavuttamiseen on hävikin määrän konkretisoiminen lapsille ja nuorille. Sivustolla

Haemme kumppania pienten kohteiden puhtauspalveluun Pirkanmaalla

Haemme kumppania pienten kohteiden puhtauspalveluun Pirkanmaalla

Haemme kumppaneita hoitamaan Eteläisen Pirkanmaan pienten kohteiden puhtauspalvelua. Hankinnan kuvaus Hankinnan kohteina ovat eteläisellä Pirkanmaalla sijaitsevia Pirkanmaan hyvinvointialueen pienien toimipisteiden puhtauspalvelut. Hankinta on jaettu kolmeen osakokonaisuuteen: Akaa Lempäälä Valkeakoski Tarjoaja voi antaa tarjouksen haluamaansa osakokonaisuuteen tai kaikkiin. Tutustu alla olevasta linkistä tarkemmin ilmoitukseen: Tutustu hankintaan

Krista

Äänestetään Voimian Krista Pro-kilpailuun

Voimian ehdokas vuosittaiseen horeca-alan Pro-kilpailuun on tuotantoesihenkilö Krista Kamunen tuotantokeittiö Voimian Padasta. Työkaverit luonnehtivat Kristaa rautaiseksi ammattilaiseksi, jolla on poikkeukselliset sosiaaliset taidot. – Krista kuuntelee, tukee ja kannustaa. Hän innostaa jokaista tekemään parhaansa.   Krista Kamunen suunnittelee tuotantoa Voimian Padassa, jossa päivittäin valmistetaan 35 000 ateriaa Tampereen päiväkoteihin, kouluihin ja oppilaitoksiin. Hän työskentelee kolmen esihenkilön tiimissä,

Koukun Helmen tulipalon vaikutus ikäihmisten ruokailuun

Koukun Helmen tulipalon vaikutus ikäihmisten ruokailuun

Tuotantokeittiö Koukun Helmessä on ollut sähkölaiteviasta johtuva tulipalo aamulla 1.9.2024. Keittiössä valmistetaan aterioita Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Keittiöhenkilökunta evakuoitiin ja pelastuslaitos sammutti palon nopeasti. Palolla on vaikutuksia ruuan valmistukseen ja toimitukseen Koukkuniemen alueella. Koukkuniemen asukkaille oli toimitettu aamiainen ennen palon alkamista. Tänään sunnuntaina osastoille toimitetaan kylmä lounas ja päivällinen valmistetaan Hatanpään ravintokeskuksessa. Palon vaikutus saattaa näkyä ensi

Tamperelaisissa kouluissa ja päiväkodeissa juhlitaan kotimaista ruokaa

Tamperelaisissa kouluissa ja päiväkodeissa juhlitaan kotimaista ruokaa

Alkusyksy tuo tamperelaiskouluihin ja päiväkoteihin satokauden kotimaisia makuja. Voimia juhlistaa yhdessä asiakkaidensa kanssa Itämeripäivää 29.8. ja Suomalaisen ruuan päivää 4.9.2024. – Viime vuonna kysyimme tamperelaisilta nuorilta, kumpi teemapäivistä on heille mieluisampi. Äänestys oli aika tasainen ja molemmat teemapäivät niin suosittuja, että päätimme tänä vuonna viettää molempia, kertoo Voimian palvelujohtaja Susanna Järvinen. Yleensäkin erilaiset teemat kiinnostavat

Arvonlisäverolain muutoksen vaikutus hintoihin

Arvonlisäverolain muutoksen vaikutus hintoihin

Eduskunnan 28.6.2024 hyväksymä arvonlisäverolain muutos tulee voimaan 1.9.2024. Yleistä arvonlisäverokantaa korotetaan 24 prosentista 25,5 prosenttiin 1.9.2024 alkaen. Sopimusehtojemme mukaisesti korotamme 24 prosentin alv-kantaisten tuotteiden ja palveluiden verollisia hintoja arvolisäveron muutosta vastaavalla määrällä. Tämä koskee Voimiassa muun muassa puhtaus- ja asiantuntijapalveluja. Muutoksen yhteydessä verottomat hinnat eivät muutu. Elintarvikkeiden, ravintola- ja ruokapalvelujen sekä kotiin kuljetettujen ateriapalvelujen alv-kanta

© Pirkanmaan Voimia 2026