Itämeripäivä näkyy Tampereen kouluruokailussa

Itämeripäivä näkyy Tampereen kouluruokailussa

Tampereella päiväkotien, koulujen ja oppilaitosten ruokahetkeen on luvassa monenlaista mukavaa tulevan syksyn aikana. Itämeripäivä tuo kotimaista kalaa lautaselle, leipäviikko huipentuu puustipäivään ja Mansen perinneherkkuakin päästään maistamaan. Palvelujohtaja Susanna Järvinen iloitsee, että opiskelijat lähtivät heti kouluvuoden alussa aktiivisesti mukaan äänestämään lempiruokia. – Järjestimme elokuun alussa ammattioppilaitoksissa ja lukioissa lempiruokaäänestyksen, joka osoittautui todella suosituksi: vajaan kahden viikon

Voimian asiakaskysely 2025 alkaa

Voimian asiakaskysely 2025 alkaa

Pirkanmaan Voimia Oy:n vuosittainen asiakastyytyväisyystutkimus käynnistyy syyskuussa.  Kysely toteutetaan monikanavaisena haastatteluilla sekä paperi- ja sähköisillä lomakkeilla. Jokaiselle kohderyhmälle on valittu heille sopivin vastaamistapa.   Kouluissa verkkolomakekysely kohdistetaan kaikille luokka-asteille. Verkkolomakkeella vastaavat myös lukioiden ja ammattioppilaitosten opiskelijat sekä puhtauspalvelun asiakkaat.   Potilasruokailussa ja kotiateriapalvelussa vastaaminen tapahtuu perinteisillä paperilomakkeilla. Tiedonkeruu vanhainkodeissa, asumisyksiköissä ja päiväkodeissa toteutetaan haastatteluin.  Kumppanimme toteutuksessa

Voimian puhtauspalveluliiketoiminta vahvistuu

Voimian puhtauspalveluliiketoiminta vahvistuu

Pirkanmaan Voimia ja Pirkanmaan hyvinvointialue ovat sopineet Tampereen ikäihmisten asumisen palveluissa toimivan puhtauspalvelujen yksikön liikkeenluovutuksesta 1.5.2025  alkaen Voimian toiminnaksi. Yksikkö tuottaa puhtauspalveluita Koukkuniemen alueella sekä Pappilanpuiston, Pohjolan ja Pispan palvelukodeissa. Voimialle liikkeenluovutus merkitsee toiminnan laajentumista Tampereen alueella. Voimian Hoidon palvelusegmentin palvelujohtaja Tiina Tamiola kertoo, että myös puhtauspalveluosaaminen vahvistuu uuden henkilöstön myötä. Liikkeenluovutuksessa uuden työnantajan saa

Lapsi syömässä nakkikeittoa ruokalassa.

Voimia on varautunut SEL:in lakkoon

Pirkanmaan Voimia on varautunut SEL:in (Suomen elintarviketyöläisten liitto) 8.4.2025 alkavaan lakkoon, joka koskee liha- ja valmisruoka-alaa. Lakko aiheuttaa häiriöitä tavarantoimituksiin. Pyrimme siihen, että kaikkien asiakkaidemme ateriapalvelu jatkuu mahdollisimman normaalisti. Ruokalistoilla saattaa olla muutoksia päiväkodeissa, kouluissa, ikäihmisten palveluissa ja sairaaloiden potilasruokailussa. Pahoittelemme asiakkaillemme tästä koituvaa hankaluutta!  

Voimia on varautunut mahdollisiin lakkoihin

Voimia on varautunut mahdollisiin lakkoihin

Toteutuessaan elintarvikealan lakko 25.–27.3. vaikuttaa tavarantoimituksiin. Päiväkodeissa, kouluissa, potilasruokailussa ja ikäihmisten palveluissa saattaa ruokalistoilla olla lakosta johtuvia muutoksia. Leipomoalan lakko 31.3.-3.4.2025 näkyy leipätarjonnassa. Emme saa valikoimaamme kaikkia leipiä, mutta pyrimme korvaamaan ne vastaavilla tuotteilla. Pahoittelemme asiakkaillemme koituvaa hankaluutta!

Varaudumme leipomoalan lakkoon

Varaudumme leipomoalan lakkoon

Mahdollinen leipomoalan lakko 11. -16.3. vaikuttaisi toteutuessaan leipätarjontaamme kouluissa, päiväkodeissa, ikäihmisten palveluissa ja sairaaloissa. Emme saa valikoimaamme kaikkia tuttuja leipiä, mutta pyrimme korvaamaan ne mahdollisimman hyvin vastaavilla tuotteilla. Pahoittelemme asiakkaillemme koituvaa hankaluutta!

Haemme puhtauspalvelukumppania kouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin

Haemme puhtauspalvelukumppania kouluihin ja toisen asteen oppilaitoksiin

Haemme kumppania Tampereella ja lähialueilla sijaitsevien yhtenäiskoulujen ja toisen asteen oppilaitosten puhtauspalveluihin. Hankinta on jaettu kahteen osakokonaisuuteen: Kokonaisuus 1: Koulutuskeskus Valo (Ylöjärvi), Silta-kampus (Nokia) ja Tredu Pirkkala Kokonaisuus 2: Lielahden koulu ja nuorisotilat (Tampere), Linnainmaan koulu (Tampere) ja Tampereen kansainvälinen koulu (Tampere) Voit antaa tarjouksen molempiin edellä mainittuihin osakokonaisuuksiin tai vain toiseen niistä. Voit tutustua

Haemme palveluntuottajakumppania Tampereelle

Haemme palveluntuottajakumppania Tampereelle

Haemme kumppania Tampereella sijaitsevien avo- ja asumispalvelukohteiden ateria- ja puhtauspalveluihin. Tutustu hankintaan Hilmassa  Tule meille kumppaniksi!  

Voimian juhlatilaisuus

Voimia palkitsi kumppaneitaan

Pirkanmaan Voimia jakoi ystävänpäivänä 14.2.2025 perinteiset Kehittäjä-tunnustukset neljälle kumppanille ja asiakkaalle, jotka ovat erityisen ansiokkaasti kehittäneet ja nostaneet esiin hyvinvointiin ja vastuullisuuteen liittyviä teemoja. Ensimmäisen kerran palkittiin myös kaksi Voimian palvelutuotannon työntekijää aktiivisuudesta asiakaskokemuksen kehittämisessä. Sydänsairaala Oy:n palvelupäällikkö Kirsti Krekula palkittiin vaikuttavasta yhteistyöstä erityisesti vastuullisuuden osalta. Hyvän ravitsemuksen ja vastuullisen toiminnan teemat kulkevat läpi koko

Kevään tapahtumia kouluissa, ystävänpäivä ja laskiainen

Tamperelaiskouluihin toivottiin sämpyläbaaria

Kevättalvella lasten ja nuorten ruokalistaa piristävät tutut ja suositut laskiaispullat ja vappumunkit, mutta mitä muuta on luvassa? Helmikuussa kouluissa toteutetaan oppilaiden toivoma sämpyläbaari ja parhaillaan koululaiset ja opiskelijat tutustuvat teemapäivien aikana uusiin makuihin.  – Talvilomaa edeltävänä perjantaina kouluissa tosiaan on sämpyläbaari, kertoo Voimian tuotekehityksen esihenkilö Eeva Teuho.  – Tuotekehitystiimi oli käymässä Tammelan koulussa viime talvena

© Pirkanmaan Voimia 2026