Tuotantokeittiö Voimian Pata

Tuotantokeittiö Voimian Pata

Vuoden vaihteessa Lahdesjärvelle aletaan rakentaa Suomen nykyaikaisinta tuotantokeittiötä, Voimian Pataa. Hanke on edennyt suunnitellussa aikataulussa ja tuotantokäytössä Voimian Padan on tarkoitus olla syksyllä 2022. Tiedotamme aiheesta laajemmin joulukuun puolenvälin jälkeen, kun kaikki prosessiin liittyvät asiat ovat valmiina.

Pirkanmaan Voimialle kunniamaininta Vuoden oppisopimustyönantaja-kilpailussa

Pirkanmaan Voimialle kunniamaininta Vuoden oppisopimustyönantaja-kilpailussa

Pirkanmaan Voimia Oy palkittiin valtakunnallisessa Suomen Oppisopimusosaajat ry:n järjestämässä On aika palkita tekijätyypit -kilpailussa. Tunnustus myönnettiin pitkäjänteisestä oppisopimustoiminnasta ja opiskelijalähtöisyydestä. Raadin mukaan kisa oli erittäin kovatasoinen ja yli 20 työntekijää työllistävien työnantajien sarjassa jaettiin ensimmäisen palkinnon lisäksi kaksi kunniamainintaa. Raati totesi, että kaikki osallistuneet, palkitut ja kunniamaininnan saajat ovat erinomaisia oppisopimuskoulutuksen laaja-alaisten mahdollisuuksien puolestapuhujia. Pirkanmaan

Opiskelijat seuraavat ruokahävikin määrää

Opiskelijat seuraavat ruokahävikin määrää

Sammonkadun Tredun toimipisteessä ja koulutuskeskus Valossa Ylöjärvellä on reilun kuukauden ajan ollut käytössä hävikkivaaka, joka kertoo ruokailijalle välittömästi, paljonko biojätettä omalta lautaselta kertyi. Koulutuskeskus Valossa opiskelijat palauttavat astiansa ruokailun jälkeen ja kaapivat ruoan tähteet biojätteeseen. Jäteastian yläpuolella olevalle näytölle ilmestyy lukema, joka kertoo jätteen määrän. Tänään tarjolla on ollut lihamakaronilaatikkoa ja hävikkiä tuli n. 12

Uimahalleissa avainasemassa on yhteistyö

Tampereen uintikeskusta ja maauimalaa on siivottu kesäkuun alusta alkaen Pirkanmaan Voimian ja SOL Palveluiden yhteisvoimin. Hallien henkilökunta on tiiviisti mukana yhteistyössä ja yhteen hiileen puhaltaminen näkyy paitsi siisteinä tiloina myös asiakastyytyväisyytenä. Puhtaaseen halliin on mukavaa ja turvallista tulla. Kaikissa Tampereen kolmessa uimahallissa Voimia vastaa palveluiden tuottamisesta yhdessä SOL Palveluiden kanssa. Toimintamalli otettiin ensin käyttöön Tesoman

Siivoton ala HS 5.7.2020-artikkeli

Siivoton ala HS 5.7.2020-artikkeli

Helsingin Sanomat on julkaissut 5.7.2020 ansiokkaan siivousalan ongelmia koskevan artikkelin ”Siivoton ala”. Artikkelissa esitetyt väitteet toimialasta ovat huolestuttavia. Pirkanmaan Voimia Oy toteaa, ettei sillä ole, eikä ole ollut sopimussuhdetta artikkelissa esiin nostetun SMC Palvelut Oy kanssa. Pirkanmaan Voimian hankintaprosessissa arvioimme kilpailutuksessa saatuja tarjouksia ja mahdollisuuksia toimia tarjotulla hinnalla lakisääteiset ehdot ja tarjouspyynnön vaatimukset täyttävinä. Ennen

Aulis Hirvonen ja Lauri Lyly

Tampereen kaupunki tarjosi veteraaneille juhlalounaan

Tampereen kaupunki tarjosi jälleen tamperelaisille sotiemme veteraaneille, heidän puolisoilleen ja leskilleen sekä sotaleskille perinteisen juhlalounaan itsenäisyyspäivän aattona. Pormestari Lauri Lyly lounasti veteraanien kanssa Pispan palvelukeskuksen ravintolassa. Juhlalounas järjestettiin nyt 13. kerran ja tarjoiluista vastasi Pirkanmaan Voimia. Tampereen itsenäisyyspäivän juhlintaan kuuluu erottamattomasti veteraanien juhlalounas. Tunnelmallinen lounas oli tänä vuonna tarjolla Tampereen kaupungin palvelukeskusravintoloissa torstaina 5.12. Jokaisessa

Tampereella ollaan tyytyväisiä potilasruokailuun

Tampereella ollaan tyytyväisiä potilasruokailuun

Pirkanmaan Voimian asiakastutkimuksen tulokset on julkaistu. Kokonaisuutena asiakastyytyväisyys on hyvällä tasolla: ruokailijoista 70 % on tyytyväisiä saamaansa palveluun. Tamperelaisissa sairaaloissa tarjottu ruoka maistuu potilaille erinomaisesti. Päiväkodeissa lapset kertovat maistavansa rohkeasti uusia ruokia ja alakouluissa salaatti tekee kauppansa. Huomattavin muutos on tapahtunut potilasruokailussa, jossa tyytyväisyys on parantunut kaikilla osa-alueilla. Kaikkein tärkein eli ruoan maku on saanut

Postin lakko ei vaikuta kotiaterioiden kuljetuksiin

Postin lakko ei vaikuta kotiaterioiden kuljetuksiin

Ikäihmisten kotiin toimitettavat ateriat sekä lasten ja nuorten ateriat – päiväkodit, koulut ja 2.asteen oppilaitokset – kuljetetaan normaalisti asiakkaille PAU:n (Posti- ja logistiikka-alan unioni) lakon aikana. Lakon piiriin eivät kuulu kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät työtehtävät. Postinjakelu, käsittely ja kuljetus ovat marraskuussa lakossa kaksi viikkoa. Lakko alkoi maanantaina 11.11. klo 06.00 ja päättyy sunnuntaina 24.11.

Robotit hommissa

Robotit hommissa

Robotit ovat kuluvana syksynä näkyneet muutamissa päiväkodeissa ja kouluissa. Siivousrobotteja on otettu kokeiluun Voimian omaan puhtauspalvelutuotantoon ja kokeilua tullaan jatkamaan ja laajentamaan. Parhaimmillaan mekaanisen työn tekevä robotti vapauttaa työntekijän aikaa tarkkuutta ja ammatillista osaamista vaativiin tehtäviin. Tesoman koulussa ja päiväkodissa ollaan tyytyväisiä robottiin, joka sai nimen Teletappien sympaattisen Nuunuu-imurin mukaan. Palveluesimies Outi Kataja kertoo, että

Postin lakko ei vaikuta kotiaterioiden kuljetuksiin

Postin lakko ei vaikuta kotiaterioiden kuljetuksiin

Ikäihmisten kotiin toimitettavat ateriat sekä lasten ja nuorten ateriat – päiväkodit, koulut ja 2.asteen oppilaitokset – kuljetetaan normaalisti asiakkaille myös mahdollisen PAU:n (Posti- ja logistiikka-alan unioni) lakon aikana. Lakon piiriin eivät kuulu kansalaisten terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät työtehtävät. Postinjakelu, käsittely ja kuljetus ovat marraskuussa lakossa kaksi viikkoa, jollei työehtosopimusneuvotteluissa ja pakettilajittelijoiden tilanteesta päästä työnantajan kanssa sopuun. Lakko

© Pirkanmaan Voimia 2026