Pirkanmaan Voimia on tammikuussa 2026 uusinut Joutsenmerkki-sertifikaatin onnistuneesti ja se kattaa nyt kaikki Voimian oman tuotannon puhtauspalvelut. Voimia on edelleen Suomen ensimmäinen ja ainoa julkisen sektorin Joutsenmerkitty siivouspalvelu.
Pirkanmaan Voimia ansaitsi Joutsenmerkin päiväkotien ja koulujen siivoukselle vuonna 2019. Joutsenmerkittyjen siivouspalvelujen kriteerit uudistuivat noin vuosi sitten ja merkin luvanhaltijoiden oli haettava merkkiä uudelleen uusien, tiukempien kriteerien mukaisesti. Näin luvanhaltijat pysyvät ympäristöasioiden edelläkävijöinä. Voimia päätti samalla laajentaa sertifikaatin yhtiön kaikkeen ylläpitosiivoukseen. Kriteerit onnistuttiin jälleen täyttämään ja Voimia siivoaa nyt Joutsenmerkitysti myös esimerkiksi sairaaloita, toimintakeskuksia ja ikäihmisten asumisyksiköitä.
– Pirkanmaan Voimia on ollut Joutsenmerkityn siivouksen edelläkävijä Suomessa. Tällaisia suunnannäyttäjiä tarvitaan ja on erityisen hienoa, että sujuva yhteistyö jatkuu nyt entistäkin laajempana, Ympäristömerkintä Suomen asiantuntija Malin Lindfors kiittää.
Joutsenmerkki on yksi Suomen tunnetuimmista brändeistä ja luotettu vastuullisen toiminnan sertifikaatti. Se huomioi palvelujen ympäristövaikutukset monipuolisesti, ja vaatimuksissa painotetaan kunkin tuoteryhmän kannalta merkittävimpiä näkökulmia. Puhtausalalla se tarkoittaa erityisesti ympäristölle ja käyttäjälle turvallisempia siivousaineita, tarkkaa annostelua sekä kierrätyksen edistämistä. Itse siivoustyön lisäksi kriteerit ulottuvat myös esimerkiksi kuljetusten energiatehokkuuteen.
Pirkanmaan Voimian tuotepäällikkö Elina Ahtiala-Huotari toteaa, että Joutsenmerkki ei ole vain tunnustus, vaan kehittämisen työkalu. – Se auttaa meitä arvioimaan toimintaamme kriittisesti ja kehittämään puhtauspalveluita järjestelmällisesti entistä vastuullisemmiksi. Läpinäkyvät, mitattavat ja ulkopuolisesti valvotut kriteerit takaavat, että kyseessä ei ole viherpesu vaan aidosti ympäristöystävällinen palvelu.
Tiedote on tiivistelmä Ympäristömerkintä Suomen artikkelista 5.3.2026. Lue koko artikkeli.
Lisätietoja
Elina Ahtiala-Huotari
Tuotepäällikkö, puhtauspalvelut
elina.ahtiala-huotari@voimia.fi
puh. 050 464 8466
